|
FAKTAA
HISTORIA Elettiin 1970-luvun alkuvuosia. Pohjois-Suomen rakennustoiminta oli vilkasta ja monien suurten projektien suunnittelu oli alkamassa. Paradoksaalista oli kuitenkin suunnittelutöiden jatkuva valuminen Etelä-Suomeen, vaikka omaltakin alueelta alkoi olla saatavilla pitkälle koulutettua suunnittelutyövoimaa. Eräänä ongelmana oli pohjoissuomalaisten suunnitteluyksiköiden pieni kapasiteetti. Tiedettiin ongelma, syntyi idea. Lähdettiin kartoittamaan alueen toimistojen yhteistyöhalukkuutta ja –valmiutta. LVI-ja sähköalan tietotaito saatiin yhteistyökumppaneilta Etelä-Suomesta, loput omalta alueelta. Yhteisestä projektista – Toppilan lämpövoimala I vaihe Oulussa – päästiin yhteistyön alkuun. Perustettiin Arkins Suunnittelu Oy. Nyt oli kokemusta ja kapasiteettia, valmiutta ottaa vastaan suurten toimeksiantajien, kuten esimerkiksi silloisen Rakennushallituksen ja teollisuuden laajojakin projekteja. |
|
||||||
| ©IN/Webmaster |